#porineuloo – käsitöitä poriksi

Kaupunkilaisten käyttöön avattu Pori Sans –fontti taipuu myös käsitöihin. Ensimmäisten Pori-villasukkien valmistumisen myötä ohje P-kirjaimesta jaetaan porilaisten neulojien iloksi. Samalla käynnistetään #porineuloo-kampanja, joka haastaa kaupunkilaiset tekemään käsitöitä "poriksi".

P-kirjaimesta tehty ruutupiirros on julkaistu Pori Sans –fontin kanssa kaupungin verkkosivuilla. P-kirjainta on käytetty toistaiseksi vain villasukissa, mutta se toimii yhtä hyvin esimerkiksi pipossa, villapaidassa tai vaikka ristipistotyössä. Kampanjaan voi osallistua millä tahansa tyylillä tehdyllä käsityöllä. Myös muita Pori Sans –fontin kirjaimia voi ideoida käsitöihin.

– Idea Pori-villasukkien tekemiseen nousi henkilöstöstä, ja halusimme jakaa ohjeen kaikkien käyttöön. Pori Sans –fontti on luotu yhdessä kaupunkilaisten kanssa osana brändiuudistusta ja nyt odotamme innolla, millaisia luomuksia siitä kaupunkilaisten käsissä syntyy, viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala kertoo.

Kampanjaan voi osallistua julkaisemalla julkisen kuvan tekemästään Pori Sans –fonttia käyttävästä käsityöstä tunnisteella #porineuloo Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa. Kampanja kestää maaliskuun 2018 loppuun saakka, jonka jälkeen valitaan käsitöitä palkittavaksi tuotepalkinnoin. Porin kaupungilla on oikeus julkaista kilpailuun tulleita kuvia kampanjaan liittyvän viestinnän yhteydessä. Tarkemmat ohjeet osallistumisesta ja säännöistä on julkaistu kampanjan sivulla www.pori.fi/porineuloo.